� Tuulia, tyttö haistelee ja miettii, missä tänä loput lievuu? � � Tuuliaan, hän maistelee ja lähtee, sinne missä kiehuu. � � Hän tahoo taas ottaa kaiken, hän ottaa sen vaikka salaa. � � Hän vaatii lämpöä, mutta ei halaa. � � Hän elää nukke kodissa joka palaa. � � Vedet virtailee, suuret vedet ne virtailee. � � Siellä missä on syvä hiljaisuus. � � Vedet virtailee, toiset sen kuulee. � � Sinä huhutat äänen sen oma paulus. � � Taakseen, tyttö jättää, ihmiset niin kuin esineet. � � Omaksi maakseen, ei hän nimeä mitään. � � On vain paikkoja joihin jotkut on tesineet. � � Hän tahtoo palan gloriaa, jota kuuluis uudet jättää. � � Ja kerhoihin se hänen lennättää. � � Voisipa tyhjyyden tunteen selättää. � � Vedet virtailee, suuret vedet ne virtailee. � � Siellä missä on syvä hiljaisuus. � � Vedet virtailee, toiset sen kuulee. � � Sinä huhutat äänen sen oma paulus. � � Vedet virtailee, makeat vainingit suutelee. � � Siellä missä rakkaus kulkee. � � Vedet virtailee, ja kuivuuteen puolee. � � Se joka siltä ovensä sulkee. � � Vedet virtailee, suuret vedet ne virtailee. � � Siellä missä on syvä hiljaisuus. � � Vedet virtailee, toiset sen kuulee. � � Sinä huhutat äänen sen oma paulus. � � Vedet virtailee, makeat vainingit suutelee. � � Siellä missä rakkaus kulkee. � � Vedet virtailee, ja kuivuuteen puolee. � � Se joka siltä ovensä sulkee. � � �